Aalto-yliopistokiinteistöt Oy ostajana ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) myyjänä jatkoivat 23.12.2011 vuoden 2009 lopussa allekirjoitettua ja joulukuussa 2010 jatkettua esisopimusta Kiinteistö Oy Jämeränjälki -nimisen kiinteistöyhtiön (Dipoli) sekä tontin kaupasta.
Aiempaa jatkettua esisopimusta jatkettiin yhä, koska siinä olleiden kiinteistö- ja osakekauppojen ehdoista Aalto-yliopiston ja Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n välisiä neuvotteluja koskeva ehto ei toteutunut määräaikaan mennessä. Kauppaan liittyvät selvitykset ovat parhaillaan käynnissä ja tavoitteena on, että kauppa toteutuu vuoden 2012 aikana.